Category: Oppiminen

Onnellisessa työssä opitaan yhdessä

Yritykseni Toimiva osallistuu viiden vuoden olemassaolonsa aikana tänään ensimmäistä kertaa messuille. Work Goes Happy -messut järjestetään vuosittain Wanhassa Satamassa ja tänä vuonna siis tänään, 15.3. Heräsin miettimään messuasioita jo ajoissa aamulla. Samalla pohdin messujen teemaa, onnellista ja hyvinvoivaa työtä: Mistä se koostuu? Mikä sitä synnyttää? Monesti ihmisten onnellisuuden ja tyytyväisyyden yhteydessä puhutaan tasapainosta; esimerkiksi työn…

Oppiva johtaja mahdollistaa toimivan ja uudistuvan työkulttuurin

Jaoin Twitterissä jokin aika sitten hyvän kirjoituksen pelkojohtamisesta. Jutussa haastateltiin Ilkka Halavaa, joka kertoi pelkojohtamisen näivettävän työelämää. Suomalainen kunnioittaa auktoriteetteja – ainakin vanhemmat sukupolvet – ja johtajaa pidetään auktoriteettina. Johtajan valta-asemaa ei siis tarvitse yleensä erityisesti korostaa, jotta työntekijät tekevät sen mitä kuuluu. Pelkojohtaminen on vahva termi ja sitä tosiaan esiintyy työpaikoilla. Paljon enemmän sen…

Väärät asiakkaat

Niitä on joka paikassa; terveydenhuollossa, vanhusten palveluissa, oppilaitoksissa, ravintoloissa, kaupoissa. Ne eivät sovi kuvioon. Niiden tarpeet tai ongelmat ovat vääränlaisia. Ne saavat työn tekemisen tuntumaan vaikealta. Ne aiheuttavat epävarmuutta, välttelyä ja erimielisyyksiä. Niiden paikka olisi tosiaankin jossain muualla. Kunpa ne ymmärtäisivät mennä johonkin muualle, joku muu ottaisi niistä vastuun. Kunpa ne olisivat niin kuin asiakkaat…

Mitä junnulätkä opettaa motivaatiosta työelämässä?

Olen seurannut junnukiekkoa useamman vuoden ja osallistunut toimintaan toimitsijana ja vanhempana. Lapset ovat jääkiekosta innoissaan, ja heidän iloista tekemistään on aivan mahtavaa seurata. Kaikki eivät kuitenkaan ole innostuneet samoista asioista. Yksi tykkää erityisesti pukukoppielämästä, siitä, että saa jutella ja pelleillä kavereiden kanssa. Toinen nauttii luistelemisesta, harjoitusten luisteluosuus on hänelle eniten mieleen. Kolmas on maaliorientoitunut, vain maalien…

Työhyvinvointia ja oppimista vertaisryhmämentoroinnilla – case ammatillinen koulutus

Itsenäistä asiantuntijatyötä tekevät ovat työhön liittyvien ongelmiensa kanssa usein aika yksin. Työhön sisältyy myös paljon ristiriitaisia vaatimuksia. On esimerkiksi hoidettava ”oma työ” kunnolla, ja samalla täytyisi osallistua yhteisiin työtehtäviin ja kehittämiseen. Anna-Rita Koli on tutkinut ammatillisen opettajan työhyvinvointia ja todennut, että ratkaistaakseen ristiriitaisia vaatimuksia opettajat helposti luopuvat yhteisistä hankkeista ja päättävät keskittyä omaan opetustyöhönsä. Opetustyötä…

Kurssi kohti tulevaa – tulevaisuuden työssä olemassa olevan oppiminen ei riitä

Kaukana taitavat olla ajat, jolloin esimies tunsi työn paremmin kuin alaisensa tai esimiehen osaaminen oli työntekijöihin verrattuna ylivertaista. Entistä harvemmin on olemassa valmiita vastauksia, koska työssä on jatkuvasti muutoksia ja tiedon määrä kasvaa. Asiakkaiden uusiin kysymyksiin ja tarpeisiin joudutaan etsimään vastauksia nopeasti. Kukaan esimies ei voi enää tuntea jokaisen alaisensa työtä tai asiakkaiden tilanteita niin…