Kaukana taitavat olla ajat, jolloin esimies tunsi työn paremmin kuin alaisensa tai esimiehen osaaminen oli työntekijöihin verrattuna ylivertaista. Entistä harvemmin on olemassa valmiita vastauksia, koska työssä on jatkuvasti muutoksia ja tiedon määrä kasvaa. Asiakkaiden uusiin kysymyksiin ja tarpeisiin joudutaan etsimään vastauksia nopeasti. Kukaan esimies ei voi enää tuntea jokaisen alaisensa työtä tai asiakkaiden tilanteita niin hyvin kuin työntekijät itse.
Osaamisen ja oppimisen merkitys työssä on muuttumassa
Työn tekeminen edellyttää entistä suurempaa osaamista. Samaan aikaan osaaminen ei ole riittävä sana kuvaamaan sitä uudenlaista ajattelun ja tekemisen tapaa, joita työpaikoilla tarvitaan. Yhä suurempi merkitys on sillä, kuinka laadukkaasti ja nopeasti työyhteisö oppii ja miten hyvin tätä oppimista pystytään johtamaan ja ohjaamaan.
Oppimisesta tulee useimmille mieleen koulu, jossa istutaan luokkahuoneessa ottamassa vastaan itselle uutta tietoa. Työpaikoilla tarvitaan perinteistä koulutusta. Jos on olemassa kurssi, jolla koneenkäyttäjä teollisuudessa saa tarvittavan osaamisen ja tiedon nopeasti ja tehokkaasti, kurssi on ehdottomasti hyvä tapa oppia. Ja perehdyttäminen on erityisen järkevää oppimisen edistämistä. Työntekijä saa nopeasti perustiedot työpaikan asioista ja voi hyvin järjestetyssä perehdytyksessä jää vielä aikaa sulatella ja kyselläkin eteen tulevista asioista.
Pitäisi oppia sellaista, mitä ei ole olemassa
Osaaminen vanhenee nopeasti, eikä sopivia koulutuksiakaan aina löydy tarvittaessa. Koulutus ei vastaa siihen, mikä työssä on juuri tällä hetkellä käsillä. Pitäisi oppia sellaista, mitä ei kukaan kouluta tai kukaan ei aiemmin välttämättä ole tunnistanut tarpeelliseksi osata. Miten silloin varmistetaan työssä tarvittava osaaminen? Olen miettinyt, mihin maailmaan uutta työntekijää perehdytetään. Otetaanko huomioon se, mihin työ on menossa? Oppiiko työntekijä siis vanhaa tekemisen mallia vai sitä uutta, mitä kohti suunnataan?
Työssä täytyy nykypäivänä oppia olemassa olevan lisäksi sellaista, mitä ei ole vielä olemassa. Entistä useammin työpaikoilla joudutaan keksimään uudenlaisia tapoja palvella asiakkaita, tekemään yhteistyötä yli perinteisten sektori- ja organisaatiorajojen. Samalla edelleen sujuvoitetaan ja tehostetaan olemassa olevaa, edelleen ihmiset käyvät kursseilla oppimassa uutta tietoa, edelleen työntekijät oppivat myös toisiltaan, vanhemmat nuoremmilta ja päinvastoin.
Esimies oppimisen edistäjänä
Lisäksi työpaikoilla tarvitaan sellaisia käytäntöjä, jotka edistävät uuden luomista yhdessä, keksivän oppimisen tapoja. Esimiehen rooli muuttuu tällaisessa maailmassa valmentajaksi ja kehittäjäksi. Esimiehen on tiedettävä, mihin tiimi ja koko organisaatio on menossa. Esimies ei valmenna työntekijöitä vain nykyhetken hallitsemiseen, vaan auttaa heitä hahmottamaan omaa rooliaan ja oppimishaasteitaan tulevassa.
Jos haluat lukea oppimisesta työpaikoilla oikein kunnolla, tutustu esimerkiksi kollegoideni Heli Ahosen (Oppimisen kohteen ja oppijan vastavuoroinen kehitys) ja Juha Pihlajan väitöskirjoihin (Learning in And for Production).
Aiheeseen liittyvää:
Kokeiluja työpaikalla? 8 kysymystä mietittäväksi
1 comment for “Kurssi kohti tulevaa – tulevaisuuden työssä olemassa olevan oppiminen ei riitä”